Pesmi v finščini
Tohtori viheltelee hidasta swingiä
(Doktor piska počasni sving)
Sävellä jotain, jotta myllärivainaalle palaisi
työn ilo, ja kivet taas jauhaisivat viljaa,
ja ratas pyörähtäisi kahta nopeampaan vauhtiin:
joen virta sitä hurjasti pyörittää ja raivoisasti ajaa
kuunnellessaan, mitä sinä loit.
Sävellä jotain, joka tuskastuneelle akateemikolle
toisi halun elää, karkottaisi pelon
hänen koulutetuista luistaan ja loisi uutta toivoa,
ehkä hän lakkaa ottamasta rauhoittavia ja kirjoittaa
vielä jonkin tieteellisen tutkimuksen.
Mustekynästä tipahti viivastolle sellainen pisara,
että nuotit kokivat yhteyden toisiinsa
ja alkoivat flirttailla kontrapunktisesti.
Siinä harmonisessa melussa ne olivat oopiumuutetta,
kahisivat kuin ylevä soinnillisten ja soinnittomien kieli
viskoen hiottua tulta mollissa.
Syntyi swing.
Kolmekymmentäkaksi tahtia, kaksikymmentä sointua, neljä modulaatiota.
Hidas swing.
En ole puolustanut sitä missään tiedekunnassa.
Väittelin tohtoriksi itse.
Olin oma opettajani, annoin itselleni allekirjoitettavaksi partituurin.
Isoisän kuolema
(Starega očeta smrt)
Oli vuosi 1994, toukokuun päivän sarastaessa
aamurusko sekoitti värit taiteilijan paletilla,
minä istuin puutarhan penkillä ja sepitin aamurunoja.
Yksinäinen isäni katsoi omaa isäänsä
kun tämä kurtisti korkeaa otsaansa ja viimeisinä
hengenvetoinaan yhä toisteli tärkeitä sanoja.
Ja kun hän kuoli, jäljelle jäi lintujen valitus, tuomiopäivät,
roomalaisia hopearahoja kymmenen asin tai neljän sestertiuksen verran,
löytyi omantunnon moitteita häpäistyiltä huulilta
ja tädin olemassaolon kriisi.
Mutta minua eivät kiinnostaneet nuo mutkallisuudet,
istuin kuten ennenkin puutarhan penkillä ja sepitin runoja.
Runous on mimikria, järjettömien profeettojen piilopaikka.
Runoilija kuin harmiton kärpänen kätkeytyy sen kirkkaisiin väreihin
ja jo kaukaa suojautuu runouden peikoilta.
Erakko ja susi
(Puščavnik in volk)
Erakko veti hiekkaan viivan ja sanoi:
"Älä rohkene astua sen yli". Sitten hän piirsi ympyrän
ja sanoi: "Sinun on jäätävä tähän ympyrään. Sen voit
ylittää, mutta viivaa et." Nousi puhuri
ja viiva katosi. Susi jäi ympyrään.
Sitä näännyttivät pakkanen ja sateet, mutta se
ei hievahtanut. Se ei tiennyt, onko viiva olemassa
myös silloin, kun sitä ei näy hiekassa.
Erakko ja olemassaolo
Erakko jäi lumivyöryn alle ja makasi
odottaen, että hänet pelastettaisiin. Mutta
kukaan ei tullut apuun. Jospa edes
bernhardilainen ilmestyisi rommitynnyri
kaulassa ja kaivaisi hänet esiin – näin
ajatteli erakko – tai jospa hän edes
uskoisi, että jossain tuolla korkeuksissa on
Jumala, joka seuraa hänen kohtaloaan.
Ja pikkuhiljaa erakko alkoi käsittää
surkeaa olemassaoloaan, miten lyhytaikaista se on,
miten voimakkaasti se ahdistaa ja miten
mahdoton sitä on erottaa muista
luonnonilmiöistä.
Erakko sulki silmänsä.
Hän tutkiskeli yhä itseään
ja tunsi, kuinka joka puolelta häntä painaa lumi.
Yhtäkkiä hän ymmärsi, kuinka mutkatonta
on elää – ymmärsi sen vasta nyt,
lumen alla.
Erakko odotti hiljaa.
Ajatuksissaan hän kamppaili
lumen ja Maan kanssa.
Ja Maa pyöri valmiina
milloin vain nielaisemaan hänet.
käännös Liisi Khirug